JOULUN ODOTUS

           

Maailma on ollut murroksessa jo kohta vuoden, eikä enää paluuta entiseen ole, vaikka sitä haikailevia vielä löytyykin. Tinder-treffit, perhetapaamiset, sukukokoukset ym eivät olekaan enää niin helppoja järjestää, vaan ne vaativat mielikuvitusta ja paljon vaivannäköä tapahtuakseen. Korona on ollut ja pysyy ihmisten huulilla vielä kauan, vaikka nyt markkinoille tullut rokote osoittautusikin tehokkaaksi. Ensin odotettiin kuumeisesti rokotetta, ja nyt sen tultua markkinoille alkaa rokotevastaisuus vahvasti  nostaa päätään. Maailmanlopun ennustajat ja salaliittoteoreetikot ovat elementissään, ja otollista alustaa niille tuntuu löytyvän joka paikasta. Tosiasia kuitenkin on, että ilman rokotetta ihmisen elämä vaikeutuu suunnattomasti. Toki pienessä ajassa kehitelty rokote pelottaa monia sivuvaikutuksineen, ja tämä saa ihon nousemaan kananlihalle, mutta ajatus vapaammasta elämästä sen myötä tuntuu houkuttelevalta. Matkustus-, liikkumis- sekä kokoontumisvapauden menetykset ovat saaneet meidät huomaamaan, mitä vapaus itse kullekin merkitsee. Jotain on siis tehtävä jos aikoo saada ne takaisin. 

 Yksi asia, mikä aina saapuu ajallaan, olkoonkin maailmantilanne mikä tahansa on joulu. Siihen kuuluvat asiat, jotka vanhemmiten haluaa aloittaa aina vain  aikaisemmin, tuovat selkeyttä ja  jatkuvuutta tähän epävarmaan aikaan. Kodista on tullut turvasatama, ja siitä yrittää luoda itselleen ja perheelleen mahdollisimman lämpimän pesän, minne kaipaa heti sieltä lähdettyään.

Joulunodotukseni alkaa yhä joulukorttien tekemisellä. Lasten ollessa pieniä ne askarreltiin aina yhdessä. Lintuni ovat lentäneet pesästään jo aikoja sitten, mutta en vieläkään malta päästää irti tästä perinteestä. Yritän sentään etsiä nykyisin helpoimman tien niiden valmistamiseen.  Itseä aina ilahduttaa saada ominkäsin valmistettu kortti, ja arvostan suuresti siihen kulutettua aikaa. Korttieni nimilista hupenee vuosi vuodelta, sillä vanhapolvi nukkuu pikku hiljaa pois, ja  nuorempi sukupolvi lähettää mieluummin sähköisiä tervehdyksiä ystävilleen.

Jos haluat kotiin ihanan ja raikkaan tuoksun niin kuivaa silloin kaikki kuivettuneet ja syömäkelvottomat appelsiinit ja mandariinit uusiokäyttöön. Viipaloi ne pellille, ripottele päälle tomusokeria ja laita uuniin 4 tunniksi kuivumaan kiertoilmalle n 70 asteeseen välillä niitä kääntäen. Sokeri saa värin säilymään kirkkaampana. Niistä saa kivoja ja tuoksuvia koristeita kukka-  ja kynttiläasetelmiin tai maljakkoon havunoksiin roikkumaan. Itse rakastan hyasintteja ja niiden tuoksua. Rakennan vanhoihin, käytöstäpoistettuihin kakkuvuokiin kukka-asetelmia hyasinteista, kuivatuista appelsiineista, kanelitangoista ja sammaleesta. Niissä tuoksuu minun jouluni. 

Perinteisesti laitan  paraatipaikalle esille lasteni tarhassa itse askartelemiaan tonttuja ja enkeleitä, joita olen säilyttänyt suurimpina aarteinani. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmiksi ne muuttuvat. Jouluhan on lasten juhla, ja me aikuiset elämme joulua lasten kautta. Omien lasten kasvettua ja aikuistuttua sitä odottaa uutta sukupolvea  löytämään joulun ihmemaan ja sen salaisuudet. Silloin saa samalla itse syyn nauttia taas joulusta piirun verran enemmän. 

ONNELLINEN ONNELLISTEN MAASSA

                  

Kun viettää kesälomaansa vasta loppukesästä,  odottaa sitä malttamattomasti alkavaksi koko alkukesän. Loman jälkeen töihin palatessa tuntuu kuin koko kesä olisi jo mennyttä ja voisi saman tien alkaa vastaanottamaan syksyä. Minulle kävi juuri näin. Onneksi lämmintä syksyä tuntui jatkuvan pitkään, ja leudot päivät seurasivat toisiaan, ja vaikka täällä saaristossa tuuleekin aina niin nyt tuuli oli lämmintä ja leppoisaa. Kesä tuntui saavan jatkoaikaa, ja vaikka syksy ei suosikkivuodenaikani olekaan niin nyt se tuntui jopa mukavalta.

Lokakuun loppupäiviä eletään, ja pakkasista sekä räntäsateesta on jo saatu esimakua. Puutarhan syystyöt alkavat olla nyt jo loppusuoralla. Kasvihuoneessa tomaatit olisivat tuottaneet vielä satoa pitkäänkin, mutta toin raakileet varmuuden vuoksi  sisälle kypsymään. Rantakoivut ovat vielä täynnä ruskanvärisiä lehtiä, joten haravointiurakka on vielä edessäpäin. Omakotitalon isossa puutarhassa löytyy aina jotain hyödyllistä tekemistä, mutta iän karttuessa olen oppinut, ettei pakonomainen suorittaminen tuo elämässä onnea.

                      

Nuorenpana vaadin itseltäni lähes täydellistä suoritusta niin työssä kuin kotona. Raskaan kolmivuorotyön jälkeen pullantuoksuinen koti kiilsi aina puhtauttaan, ja piha oli loistokunnossa. Silloinen koirammekin sai lenkkiä 10km päivässä ja oli elämäänsä tyytyväinen.  Tätä oravanpyörää kesti vuosia. Miten oikein jaksoin? En jaksanutkaan, ja loppujen lopuksi se oli vaatia veronsa.

Ollakseen onnellinen on ihmisen luovuttava vanhoista tavoistaan ja opeteltava liuta uusia. Jos olet ollut täydellisyyden tavoittelija koko ikäsi, ei uuden elämäntavan omaksuminen tapahdu hetkessä sormia napsauttamalla. Ihminen voi ja pystyy kuitenkin muuttumaan jos hän sitä oikein kovasti haluaa. Ajatuksen on kuitenkin lähdettävä ihmisestä itsestään, ja asioita on  laitettava tärkeysjärjestykseen ja hyväksyttävä ne sellaisena kuin ne ovat. On myös suhtauduttava omaan itseensä ja tapaansa ajatella itsestään lempeämmin, ja lakata tuntemasta syyllisyyttä. Omiin tunteisiin ja tapaansa ajatella voi vaikuttaa, ja kun päättää alkaa katsoa elämäänsä positiivisen kautta päivän kerrallaan, saa ihmeitä aikaan.

Ollakseni näinä päivänä onnellinen, en tarvitse suuriakaan asioita. Toimivan parisuhteen ympärillä pyörii koko maailmani. Yhdessä mieheni kanssa olemme luoneet isäni kotisaareen luonnon keskelle oman paratiisimme, minkä ympärille elämämme suurimmaksi osaksi piirtyy. Isoimmat juhlat, kuten joulut ja juhannukset vietetään täällä, ja läsnä ovat kaikki rakkaat.  Kukapa ei voisi olla onnellinen paratiisissaan, joka täyttyy siellä syntyneistä ja varttuneista paratiisin lapsista ja heidän valituistaan? Täällä on hyvä vanheta yhdessä luonnon keskellä kaukana koronasta ja odottaa maailman tilanteen rauhoittumista. 

Mikä sinut saa onnelliseksi tai tuntemaan mielihyvää elämässäsi tällä hetkellä? Kenties elämäntilanteen loksahtaminen kohdalleen, uuden elämän alku tai suhteen lopetus? Ihmiset ovat erilaisia, mutta kuitenkin kaikki olemme tuntevia ja onnellisuuteen pyrkiviä  ja sitä tavoittelevia yksilöitä. Kaikkien meidän on vain kuljettava oma tiemme sitä kohti; toisilla perillepääsy kestää vähän kauemmin kuin toisilla.

Muumien elämänfilosofia on ihastuttava. Siitä sopii ottaa mallia meidän jokaisen ❤

"Elämme  vain  kerran."    

                      Muumit

HYVÄSTIT KESÄLLE

Syksyn merkit täällä saaristossa on jo selvästi havaittavissa: suurin osa vesilinnuista on tehtävänsä suorittanut Suomen suvessa ja suunnannut kohti etelää poikastensa kera. Pikkulintujen laulu on hiljentynyt jo aikoja sitten, ja kaislikkokin alkaa kellastua vähitellen. Kukkamaiden väriloisto on vaihtunut kypsyviin siemeniin, ja kasvimaalta sekä marjapensaista saa kaikkea kivaa suoraan suuhun ja keittiöön. Syksy on kaikin puolin haikeaa luopumisen aikaa; kesän kauneus ja lämpimät päivät alkavat olla kohta vain muisto muiden muistojen joukossa, ja hiipivä pimeys saa ihmisen kovin melankoliseksi. 

Syyssateiden piiskatessa ikkunaa voi kuitenkin takkatulen lämmössä aina muistella mennyttä kesää ja sen ihanempia, mieleenpainuvimpia hetkiä. 

 Keväällä totaalisen mullistuksen kokenut kasvihuoneeni tuotti (ja tuottaa yhä vieläkin) huimasti satoa. Koko perhepiiri onkin saanut nauttia (ehkäpä jo ihan kyllästymiseen asti) luomukurkuista,-tomaateista ja  -kesäkurpitsoista heti kesäkuun alusta lähtien. Ja sanomattakin on selvää, että niiden maku on täysin erilainen kuin kaupasta ostetuissa. On ollut myös hupaisaa katsella, kuinka 1,9-vuotias pojantyttäreni hakee itse pieniä tomaatteja kasvihuoneesta, ja kuinka hän ruohosipulia mutustaen usein istui laiturilla ihmettelemässä lintuja, hyppeleviä kaloja ja liplattavaa vettä.

Kasvimaa puski persiljaa, tilliä ja avomaankurkkua ruhtinaalisesti koko kesän. Itsetehdyt suolakurkut odottavatkin nyt herkkusuita jääkaapin hyllyllä mehupullojen ja hillopurkkien vieressä. Rankkasateiden vuoksi jouduin istuttamaan uudelleen porkkanan ja salaatin siemenet,  joten niistä on satoa odotettavissa vielä pitkään. 

Kunpa vielä keksisin,  miten hyödyntää helpolla tavalla runsas luumusato  ja myöhemmin kypsyvät päärynät niin olisin helpottunut. Ehdotuksia otetaan mielihyvin vastaan.  

 Porraspielessä runsaasti kukkivat pelargoniat ostin taimina   kuutisen vuotta sitten. Ostin niitä aikanaan neljä, mutta matkan varrella olen niitä jakanut. Otan ne joka vuosi sisälle kuistin ikkunalle myöhään syksyllä ennen pakkasten tuloa  talvehtimaan. Leikkaan ne ja laitan uuteen multaan seuraavaan kevääseen asti. Tänä vuonna niiden kasvu oli todella rehevää ja kukinta erityisen runsasta.

Lannoitus osui kyllä  ihan nappiin tänä kesänä. Istutan pelargoniani,  kuten kaikki kesäkukkani, kesäkukkamultaan ja lisään vielä kourallisen kanankakkarakeita istutusastian yhteen nurkkaan. Tämä on riittänyt koko kesäksi ja taannut rehevän kasvun ja kukinnan.

 Kulunut kesä oli muutenkin poikkeuksellinen,eikä vain pelkästään koronan vuoksi. Mieheni rakensi meille  ihastuttavan kesähuoneen, jossa on ollut mukava istua iltaa ystävien kanssa taikka ihan muuten vaan, kuten iltapäiväkahvilla.

 Ilahduttavaa on ollut huomata, että myös perheen nuoriso tykästyi paikkaan ja on viihtynyt siellä ystäviensä kanssa.

Kesään mahtui paljon asioita; hyviä ja vähemmän mieltä lämmittäviä, mutta kunhan ne on käsitelty niin jaksaa taas läpi pitkän ja synkän syksyn. 

On pitänyt tehdä isoja päätöksiä ja ottaa isoja askelia, joilla on elämänsuuntaa muokkaavia seurauksia. Kaikki päätökset eivät ole olleet helppoja, ja ne ovat aiheuttaneet surua ja murhetta, mutta onneksi on perhe ja ystävät, jotka kannattelevat silloin, kun niitä tarvitaan.

JOS SINULLA ON YSTÄVÄ, JOLLE VOIT USKOUTUA, SINULLA ON LÄÄKE, JOKA LIEVITTÄÄ.         -Robert Greene-

       

    

TYYNELLÄ SAARISTOON

                    RAKKAUTENI MEREEN 

Mikä onkaan (lomalla) sen ihanampaa kuin herätä aamulla aikaisin ja huomata, että on aukaissut silmänsä maailmaan, jossa ei tuulenhenkikään liikahda! Mitä silloin kuuluukaan meren rannalla asujan tehdä? No tietenkin nousta paattiinsa (jos sellaisen omistaa) ja lähteä vesille. 

                     

                             

On makuasia soutaako vai käyttääkö perämoottoria, kunhan kuljetaan hissukseen. Me valitsimme perämoottorin ja suuntasimme aamuiselle vesikierroksellemme pienellä lasikuitupaatillamme.  Muutama muukin aikainen vesilläkulkija oli liikkeellä; he ajoivat merkityillä reiteillä, ja me taas ajelimme pitkin rantaviivaa ja yritimme olla poissa jaloista. 

Vaikka olen saaristossa viettänyt kesäni pienestä lapsesta asti, ja aikoinaan tänne pysyvästi muuttanut niin en voi olla aina ihastelematta saariston kauneutta.  Aamuauringossa kylpevät saaret  heijastavat kuvajaisensa tyyneen meren pintaan  ja  näyttävät aivan siltä kuin joku olisi ne sinne ripotellut. Olkoon saari suuri taikka pieni, niin lähes jokaisessa on mökki ja rannassa vene. Harvoin niitä tulee edes yleiseen  myynniin, sillä ne siirtyvät perheenjäseneltä toiselle kuten myös rakkaus mereen  ja mökkeilyyn. 

Lokkien äänet hiljenivät näiltä rannoilta jo parisen viikkoa sitten niiden lähdettyä muuttomatkoilleen kuka mihinkin suuntaan. Osa talvehtii Euroopassa, mutta toiset niistä lentää Afrikkaan asti. Minusta se on surullista, sillä rakastan lokkeja ylikaiken. Muutama muukin vesilintu on jo lähtenyt talvehtimisalueilleen, mutta sorsia, runsaslukuisia haikaroita ja merikotkia on yhä nähtävissä päivittäin. 

Merituuli nousi jälleen kello kymmenen jälkeen niin kuin merellä tapana on, ja se toi tullessaan viileän tuulahduksen. Oli aika kääntää paatin nokka kohti kotisaarta, ja toivorikkaana alkaa odottaa seuraavaa pläkä-päivää ja tyynen saaristomeren risteilyä oman rakkaan kanssa  ❤ . 

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

IHANA KESÄHUONE

 

              

   HAAVEESTA TOTTA

Jo monta vuotta olin mielessäni pyöritellyt jonkinlaista hahmotelmaa ihanan utuisesta ja lasisesta kesähuoneesta jossain kohtaa puutarhassamme. Siellä voisi kesän lämpiminä hellepäivinä vaikka lukea kirjaa tai iltaisin auringonvalon siivilöityessä puidenlehtien lomasta vain istuskella  kaikessa rauhassa ja katsella ympäröivää luontoa. Kun sitten otin asian puheeksi mieheni kanssa, hän ainoastaan halusi tietää, millaisen minä halusin hänen siitä tekevän. Ja se oli siinä! Jälleen yksi unelmistani oli käymässä toteen!  

Talomme päädyssä seisoi yli kaksikymmentä vuotta isohko koiranaitaus, joka  poistettiin viimeisenkin rakkaan koiramme nukuttua pois kymmenisen vuotta sitten. Siitä lähtien raivattu ja siistitty paikka on ollut tyhjänä, ja on kenties odottanut  juuri tätä hetkeä. Alkukevään ajan asiaa mietittiin ja tehtiin erilaisia suunnitelmia paperille, kunnes se pikku hiljaa alkoi hahmottua. Aikataulua ei tarkoituksella tehty, koska viivästyksiä tulisi joka tapauksessa, ja työssäkin piti käydä.

 Toukokuussa kesähuone-työmaa potkaistiin käyntiin . Rakennuslupaa ei tarvittu; tarvittiin ainoastaan soitto ja ilmoitus kaupungin rakennusviranomaiselle, joka hoiti asian eteenpäin. Isäntä laittoi rakennuksen pohjan kuntoon, ja siitä alkoi unelman toteutuminen.

                    

                                                 

Kun työ on mieleistä ja  odottaa malttamattomana sen valmistumista niin se käy nopeaan. eikä ehdi mietttimään ajankulua. Vähitellen rakennuksen ääriviivat alkoivat hahmottua ja pystyi jo silmissään näkymään tulevaa. Alunperinkin oli selvää, että kesähuoneen seinissä olisi  niin paljon ikkunoita kuin mahdollista, ja siksi moniruutuisten kierrätysikkunoiden metsästys oli alkanut jo alkukeväällä. Tarpeellinen määrä samanlaisia ja samankokoisia ruutuja löytyi Jyväskylästä, mistä ne käytiin itse peräkärryllä noutamassa.

Oviksi haluttiin käytännön syistä pariovet, ja päädyimme suosittelujen jälkeen paikalliseen porilaiseen nuoreen puuseppään, joka veistikin meille aivan ihastuttavat ovet. Niihin mieheni asensi itse ikkunaruudut ja maalasi koko komeuden, ja niiden paikalleen asentamisen jälkeen olimme tulokseen erittäin tyytyväisiä: ovet olivat kauniit.

Nyt kesähuoneemme on enää viimeistelyä vaille valmis. Kaikki huonekalut siellä ovat kierrätettyjä; olemme ne itse uudelleen maalanneet ja kunnostaneet. Suurimmaksi osaksi ne ovat muiden ylijäämää, mutta meiltä uuden kodin saaneita ja nyt löytäneet meidän mielestämme arvoisensa paikan.

Odotamme innolla syksyä ja sen hämärtyviä iltoja, jolloin saamme sytyttää kynttilät ja istua niiden valossa nauttien aikaansaannoksestamme. Aiomme nauttia kesähuoneestamme niin kauan kuin ilmat sen sallivat, joten toivommekin pitkää ja lämmintä syksyä. Ennen talventuloa saavat ystävät  kuitenkin kutsun tulla kesähuoneeseen kahvikekkereille, illanistujaisiin ja kesänlopettajaisiin, venetsialaisiin. 

Tai ihan vain olemaan ja parantamaan yhdessä maailmaa ❤.

Ilman koronavirusta ja sen aiheuttamaa pandemiaa emme olisi varmastikkaan edes ajatelleet rakentavamme mitään tämänkaltaista puutarhaamme. Olemme joka vuosi viettäneet pidennetyt talvilomat Afrikassa, mutta voi olla, että se pitää unohtaa vuosiksi eteenpäin.  Matkustusrajoitukset saattavat olla voimassa vielä pitkään ennen rokotusten saamista yleiseen jakoon, joten matkailun sijaan nautimme nyt kotoilusta ja kesähuoneestamme. 

         
















    






















             
























                

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

IHANA MENNYT KESÄKUU

LÄMPIMÄT AAMUT, HELTEISET ILLAT

Kukapa olisi kevään alussa uskonut, että tämän vuoden alkukesästä ja kesäkuusta muodostuu lämpimin vuosikymmeniin? Kevät ei luvannut ollenkaan hyvää, mutta näin jälkeenpäin ajatellen eletty kuukausi oli mitä ihanin. Nyt kuukauden vaihduttua ja sateiden saavuttua tuntuu kuin kesä olisi jo kokonaan eletty ja vuodenaikakin olisi vaihtunut.

Tuntuu kuin luonto olisi hyvinyt meitä ja  ihmiskuntaa, ainakin täällä Pohjolassa levittämällä  hellekupolin yllemme kesäkuuksi. Kuuma ja helteinen ilmanala on varmasti ollut ainakin niiden ihmisten mieleen, joiden matkasuunnitelmat korona romutti kevättalven ja kevään aikana.  Tänä vuonna löytyi tuskin yhtään epäkiitollista juhannusjuhlijaa, ja lähes kaikki saivat viettää keskikesän juhlaa ihanassa ja helteisessä kesäsäässä. 

Lämmön tulvahtaessa tänne kertaheitolla luonto puhkesi kukkaan lähes yhdessä yössä, ja kukkien väriloisto ja niiden huumaava tuoksu täytti kaikki aistit. Ilman täytti myös lintujen sirkutus, käen kukunta sekä kurkien ja joutsenten huudot. Ainoa, mitä jäin tänä alkukesänä kaipaamaan oli satakielen laulu.  Jostain syystä se jätti tänä vuonna, tavoistaan poiketen saapumatta näille rannoille. Ehkä se palaa tänne ensi vuonna. 

Helteinen sää vauhditti huimasti myös pikkusaariston vesiliikennettä. Tuntui, että kaikki, kenellä oli siihen mahdollisuus, tulivat veden ääreen.  Pieni purjevene tai kanootti tyynellä merenlahdella on rauhoittava näky, usko pois. Sen kulkua seuraamalla karkoittaa erittäin tehokkaasti muut ajatukset mielestään. Helle sai myös lapset ja kaikki lapsenmieliset peuhaamaan nopeasti lämmenneeseen meriveteen, ja niitä iloisia ääniä oli ihana kuunnella aamusta myöhäiseen iltaan. Itse yleensä vilukissana uskaltaudun uimaan vasta heinä-elokuussa, mutta nyt minäkin kävin  uimassa kolme-neljä kertaa päivässä, ja vesi oli aivan mahtavan lämmintä. Saapi nähdä, paljonko heinäkuun alun sateet ja tuulet vettä jäähdyttävät, ja milloin seuraavan kerran uimaan uskaltautuu. 

Kesäkuun alussa starttasi myös meidän kesähuone-projektimme, ja se on jo hyvässä vauhdissa. Se on tarkoitus saada valmiiksi tämän kesän aikana, muuta aikataulua sen suhteen ei ole. Siitä on kuitenkin tulossa oma postaus myöhemmin.  Nyt jäämme odotellaan, tuoko heinäkuu helteitä vai hurjia myrskyjä tullessaan. Kesälomat ovat kuitenkin vielä edessäpäin, ja suunnitelmat avoinna. Mitä sinä odotat tältä loppukesältä? Miten sinä aiot kesälomasi viettää?

ALKUKESÄN JUHLAA

IHANA MITTUMAARI

Alkanut kesä on ollut ihanan lämmin ja helteinen, ja se on saanut luonnonkin heräämään kovin nopeasti. Kevätkukkijat, jotka normaalisti kukkivat toukokuun lopulla ovat vielä kukassa ja ne kasvit, joiden kuuluisi puhjeta kukkaan vasta heinäkuun alussa, aloittelevat jo kukintaansa. Se tuoksu, mikä  täyttää ilman iltahämärän lämmössä on huumaava, ja kun siihen lisätään vielä mustarastaan iltakonsertti, saa ihminen kerralla kaikille aisteilleen mahtavan latauksen. Oravaäiti, joka teki pesänsä katonlapen alle, sai poikasensa maailmalle yhtä innokasta maailmaantutustujaa lukuunottamatta; sen  söi, ikävä kyllä, kissa suihinsa. Sorsat, kaakkurit, uikut ja hanhet uittavat ylpeinä poikasiaan lahdella.

Juhannus, mittumaari!  Kovin monen keskikesänjuhlijan suunnitelmat menivät kokonaan uusiksi tänä vuonna koronataudin vuoksi. Perinteisten festareiden, markkinoiden ym tapahtumien peruuntuessa on ollut pakko "keksiä uudelleen" vanhoja tapoja viettää juhannusta; lähes kaikilla on ollut kuitenkin kaipuu veden ääreen, ja sen huomaa täälläkin kovasti vilkastuneesta vesiliikenteestä. Tänä juhannuksena suomalaiset ovat  kansoittaneet lähes täyteen kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) leirintäpaikat jo pelkästään sateettoman ja helteisen ilman vuoksi. Viimeksi tällaisista  juhannussäistä saatiin nauttia vuonna 2010, joten aivan varmasti kansa villiintyy. Olen aina sanonut ja sanon sen taas, että minä ja perheeni olemme siinä suhteessa onnekkaita, että olemme saaneet asua ja elää täällä meren rannalla tyynessä ja myrskyssä, sateessa ja paisteessa vuoden jokaisena päivänä. Tämä on meidän "paikkamme auringossa".

Meillä on ollut jo vuosia  tapana tarjota perheelle ja myös niille, ketä paikalla sattuvat olemaan juhannusaattona lounaaksi grillimakkaroiden ja pihvien sijaan jouluruokaa. Ensin se oli vain päähänpisto, mutta vähitellen siitä tuli perinne, jota kaikki jo tietävät odottaa. Kinkku, lanttu- ja porkkanalaatikko maistuvat kesähelteellä aivan yhtä hyvältä kuin talvipakkasillakin. Ruokailijoita pöydän ympärillä  on vuosien varrella istunut vaihteleva määrä, mutta useinmiten paikalle saapuu kymmenkunta henkeä, ja siitä jokainen on ruokailun ja mansikkakakkukahvien jälkeen pelmahtanut omille teilleen juhannuksen viettoon kylläisenä, vatsa täynnä mm saaristolaisleipää, lohivaahtoa ja himosilakkaa.  Kyllä helteinen mittumaarikin kaipaa seurakseen pienen ripauksen joulun taikaa; onhan jouluaattoon enää 186 päivää.

KORONA, KORONA JA KORONA

MINNE KATOSI IHANA ARKI

 

Kuinka ihmisen elämä pystyikään muuttumaan kuin taikasauvan heilautuksesta lähes yhdessä viikossa? Ensin kuului huhuja jostain kamalasta, maailmaa mullistavasta pahasta, joka lähestyi hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä PAM: se olikin tässä ja nyt! Se lukitsi sinut, perheesi ja koko yhteiskunnan niille paikoilleen määrittämättömäksi ajaksi, ja se pitää meidät jonkinlaisessa otteessaan yhä vieläkin.

Eniten meidän perheessä on kismittänyt harrastustoiminnan jäihin pistäminen koronan vuoksi. Aika usein harrastusten parissa ovat ne parhaat ystävät, joten ystävien näkeminen on myös jäänyt minimiin.Toki netin kautta voi johinkin harrastuksiin ottaa osaa, mutta siitä puuttuu tärkeä ihmiskontakti. Toista ihmistä ja kontaktia hänen kanssaan ei kone voi korvata, ja tänä aikana se tuottaa tuskaa . Onneksi on ihanat työkaverit, joiden luokse meillä molemmilla on joka aamu mahdollisuus palata. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole.

Toisen ihmisen kaipuu; se on käsinkosketeltavissa varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa. He ovat muutenkin elämänsä ehtoopuolella, ja nämä rajoitustoimet lamaannuttavat heidän elämäänsä   suunnattomasti. Oma äitini kaipaa eniten lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlastaan, ja voin vain kuvitella, minkälaista arki on suurperheen mummulla, joka on tottunut ihmisvilinään, ja jonka kodissa vallitsee tällä hetkellä totaalinen hiljaisuus. Kuinkahan moni vanhuksista on koronan pelossa totaalisesti  linnoittaunut kotiinsa ja unohtanut  hoitaa omaa fyysistä ja psyykkistä terveyttään?

Aina tammikuisin joulun jälkeen lehtien otsikot huusivat ihanan arjen koittaneen. Minäkin haluaisin nyt oman ihanan arkeni takaisin: menisin aamulla töihin, töistä harrastuksiin, toisinaan ystävän kanssa kahville, kaupungin kirpputoreja kiertämään tyttärieni kanssa tai hakemaan sisustusliikkeistä vinkkejä omaan kotiin. Haluan, haluan, haluan... Nyt vasta ymmärrän, mitä oikeastaan arjeltani olen aina halunnut: rakkaiden ihmisten kanssa tuiki tavallisia asioita, jotka saavat elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Toki päivät kuluvat myös kotosalla puuhaillen puutarhassa ja kaappeja järjestellen, mutta elämänkirjaan ei jää paljon kirjoitettavaa. Vuosi 2020 jää muistoihimme vuotena, jolloin menetimme paljon, mutta emme saaneet mitään. Ketään meistä, luulen niin. Monen haaveet ammattiin valmistujaisista, konfirmaatiojuhlista ja unohtumattomista häistä piti haudata kyynelten kera. Puhumattakaan hautajaisista, joihin piti valita saattoväeksi vain kymmenen läheisintä omaista.

Vaikka rajoituksia onkin nyt aloitettu purkamaan, ei yksikään valtio voi sanoa olevansa selvillä vesillä koronan kanssa. Rajoja avataan matkailulle, mutta kuka oikeasti uskaltaa vielä matkustaa? Etelä-Amerikka sekä Afrikka ovat virukselle esteetön etenemismaasto, ja aika tulee näyttämään, milloin rokote saadaan markkinoille. Siihen asti on parempi pysytellä kotikonnuilla tai matkailla rakasta Suomen maata ristiin rastiin. Täällä on aina jotain uutta ja kiehtovaa nähtävää.
Aiotko sinä matkustaa tänä vuonna johonkin?

KASVIHUONEENI HERÄÄ HENKIIN

Kasvukauden odotusta

Kun nurmikot vihdoin saatiin kauttaaltaan haravoitua ja pihapiirin kukkapenkit  kutakuinkin siistittyä, oli aika ryhtyä tarkastelemaan  rakkaan kasvihuoneeni talvisia kolhuja. Ikää lasisella, vähän alle 10m2 huonevanhuksella taitaa olla jo pian parikymmentä vuotta, mutta vuodesta toiseen se on jaksanut palvella minua ja perhettäni uskollisesti antaen runsaan sadon aina myöhäiseen syksyyn.

Talvisin se toimii varastona ruohonleikkureille, polkupyörille, puutarhakalusteille, työkaluille, kottikärryille ja muille vempaimmille, jotka vaan sisään mahtuuvat, mutta kevätauringon lämpö saa aina riemulla kantamaan tavarat sen sisuksista ulos ympäri nurmikkoa. On myös jännittävää nähdä, miten ruoho-, valko- ja pillisipulit ovat talvehtineet, ja miten syksyllä sinne tänne huiskitut salaatinsiemenet ovat alkaneet itää.

Syksyllä kiskoin ylös kasvihuoneessa kaiken mahdollisen irtoavan kasvijätteen, koska se edistää huimasti kevättöiden aloittamista. Kasvihuoneen ovella on tullut norkoiltua helmikuusta asti, ja suunnittelutyö on ollut käynnissä koko alkuvuoden. Aiempina vuosina olen huomannut, että huone kannattaa keväällä heti ilmojen lämmettyä pestä huolellisesti katosta lattiaan kuumalla mäntysuopavedellä. Silloin pesee pois kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat, ja kun se työ on tehty, saa nauttia  puutarhurointityönsä  tuloksista ja lautasella on  puhtaita ja terveitä kasviksia ja vihanneksia koko kesän.                                                                                            

Tänä keväänä päätimme uusia kasvihuoneen kaikki kasvualtaat. Tulevia vuosia ajatellen tarkoitus on nostaa kasvatusaltaat puolen metrin korkeuteen, jolloin työskentely olisi ergonomisempaa ja selkääsäästävämpää. Onneksi minulla on kätevä ja ihana mies, joka osaa ja haluaa toteuttaa kaikki toiveeni. Nyt odottelen malttamattomana kasvihuoneeni lopullista valmistumista ja ennen kaikkea ilmojen lämpenemistä, jotta voisin istuttaa taimet altaisiini. Kurkut, tomaatit, vesimelonit ja kesäkurpitsat odottavat pääsevänsä muhevaan multaan, jota olen valmiiksi terästänyt  myös turpeella ja kompostilla hyvän alkukasvun varmistamiseksi. Nyt on enää toiveissa lämpimiä loppukevään päiviä ja runsasta auringonpaistetta.