torstai 14. joulukuuta 2023

WIEN JOULUKUUSSA 2023

Onko sulaa hulluutta varata matka ulkomaille viikko ennen joulua, kun kaikki jouluhommelit on tekemättä, ja kotiin on aattona pelmahtamassa tusina joulunviettäjää?
On tai ei, me varasimme viikon reissun jouluiseen Wieniin joulufiilistä nostattamaan.

Wien on jouluttajan paratiisi monessakin suhteessa. Täällä on lukuisia isoja ja pieniä joulumarkkinoita siellä sun täällä ympäri kaupunkia: toreilla, aukioilla, ja onpa kokonaisia kadunpätkiäkin suljettu juuri tätä tarkoitusta varten.


Wienin joulumarkkinat ovat avoinna joka päivä marraskuun puolivälistä jouluun asti, ja lähes poikkeuksetta aamupäivästä iltamyöhäiseen.

Pienemmillä markkinoilla tarjonta rajoittuu pelkästään kojumyyntiin, joka on lähestulkoon samaa kaikilla markkinoilla: erilaisia käsitöitä, joulukoristeita sekä paikallista ruokaa ja juomaa. Pienemmistä markkinoista Maria Theresien markkinat olivat mukavan kokoiset kuljeskella läpi nauttien kuumaa juomaa, paikallista voileipää ja herkkuja samalla ihaillen museokorttelin upeita rakennuksia, ja katsella vastaantulevia iloisia ihmisiä.


Isoimmat markkinat taas tarjoavat vierailijoilleen erilaisia musiikkiesityksiä, eläimiä, huvipuistolaitteita, luistelurataa ym. hauskuutta. Meidän suosikkimme ehdottomasti oli Rathausin ympäristöön rakennetut markkinat. Puistosta löytyi lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton; tosin hintatasokin oli sen mukainen. 

N. 100 m pituinen maksullinen aidattu luistelurata oli nuorison suursuosiossa. 

Jouluvaloissa ei täällä ole nuukailtu. Joka paikassa on toinen toistaan kauniimpia ja massiivisempia joulukuusia välkkyvine valoineen, ja markkinakojut ovat kaikki kauniisti valoilla koristeltuja. 

Aivan oma maailmansa on keskustan isojen ostoskatujen jouluvalot. Ne saavat kyllä silmät ja suun levähtämään ammolleen. Joka kadulla oli omanlaisensa jouluvalonsa, jotka loistavat toinen toistaan kauniimpia.

Jos mietit lähteväsi Wieniin ensi vuonna joulunaikaan niin mene ihmeessä! Ota mukaan pipo, hanskat, iloinen mieli ja paksuhko lompakko, sillä Wienin hintataso on suht korkea. Mutta koettavaa ja nähtävää riittää yllin kyllin!

Hyvää Joulua Sinulle ja ihanaa alkavaa
Uutta Vuotta 2024!
  Elina❤️

tiistai 7. marraskuuta 2023

SALAKAVALA BORRELIOOSI

Mennyt kesä oli katastrofaalinen punkkikesä! Tällaista punkkien eli puutiaisten vyöryä en muista ikinä olleen tänä 30-vuoden aikana, minkä olemme täällä saaristossa asuneet.

Minä olen toki ollut aina meidän perheessä se, jonka kimppuun puutiaiset ovat hyökänneet. Jo silloinkin, kun lapset olivat pieniä, ja kirmasivat puolialastomina pihalla, minä nypin itsestäni punkkeja, eikä lapsissa ollut ainuttakaan.
Puutiaiset rakastavat lymytä pitkässä ja kosteassa heinikossa. Minä taas vihaan pitkää heinikkoa, koska en halua ajaa ruohonleikkurilla sinne piiloutuneiden  sammakoiden päälle. Tein sen kerran, ja kuulen vieläkin sen pikku-raukan karmean kirkunnan korvissani. Kyllä, sammakot kirkuvat tuskissaan. Siitä tuli minun pitkäaikainen painajaiseni.

Mutta niin tuli tämän kesän punkeistakin.
Kahdeksantoista punkkia mieheni nyppi ihostani irti toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Ja viimeinen, syyskuun 3. päivä irroitettu punkki tartutti minuun sitten borrelioosin. 
Mieheni sairastui flunssaan syyskuun alussa, ja luulin saaneeni häneltä tartunnan. Olin huonovointinen, ääneni katosi, minulla oli kova yskä, jokapaikan särkyjä ja järjetön väsymys. Niin kuin oli miehellänikin. Kähisin ja yskin parisen viikkoa, kunnes huomasin 12cm rinkulan kyljessäni, ja lopulta ymmärsin yskän. Siinä vaiheessa jo koko kroppaa kutitti,  ja  jalkoihin oli noussut outoa ihottumaa.  Parin viikon ab-kuurin jälkeen yskin yhä, ja ihoa saa raapia aina mennen tullen. Isot nivelet oireilevat yhä; pahemmin öiseen aikaan.

Olen minä aiemminkin borrelioosin sairastanut, mutta paljon lievemmin oirein.
Tiedä sitten, mikä hybridi tämänvuotisen taudin on aiheuttanut. Tämän vuoden valtava punkkien määrä selittyy ehkä peurojen ja supikoirien määrän lisääntymisellä sekä jatkuvalla satamisella eli kosteudella. Ja kyllähän minussakin täytyy jotain/joku juttu olla, miksi puutiaiset "valitsevat" minut, eikä esim miestäni, joka poimii marjoja ihan vieressäni.
Rakastavatko puutiaiset sinua vai 
lähimmäistäsi❤️?

Mukavaa viikkoa
        Elina❤️


sunnuntai 5. marraskuuta 2023

MINILOMA TURUSSA LINNASMÄKI

Oletko koskaan vieraillut Turun Linnasmäessä? Minäkään en ollut; en edes kuullut paikasta ennen marraskuun ensimmäistä viikonloppua, mutta nyt tiedän ja tunnen paikan. 
Kiitos, Linnasmäki tästä mahdollisuudesta!

Hotelli/hostelli Linnasmäki sijaitsee vain 4km Turun keskustasta, joten jos etsit edullista ja viihtyisää majoituspaikkaa keskustan tuntumasta niin Linnasmäki on sinua varten.
Meidän kahden hengen huoneemme oli iso ja viihtyisä, ja siellä oli vielä tarvittaessa  kolmaskin vuode käytettävissä.
Myös lapset oli otettu huomioon omalla leikkinurkkauksella, ja hotellin ympäristössä oli lasten turvallista ulkoilla/leikkiä.
Itse laitan paljon painoarvoa nukkumiseen ja sänkyjen mukavuuteen matkustaessa ja yöpyessä eri hotelleissa. Linnasmäessa oli panostettu  sänkyihin, tyynyihin ja peittoihin, ja uni tuli silmään nopeasti. Plussana mainittakoon, ettei huoneen ulkopuoleltakaan kuulunut ylimääräisiä ääniä.
Aamupala kuuluu hotellihuoneiden hintaan, ja se oli monipuolinen ja maistuva. Tarjolla oli paljon kaikkea minun makuuni: mm. puuroa, vihanneksia, hedelmiä, rasvattomia leikkeleitä ja tuotteita, jogurttia ja granolaa.
Myös erityisruokavaliot oli huomioitu, ja löytyipä vielä vegaanisiakin tuotteita.
Ensi kesän Muumimaailma-vierailuja tai esim.  DBL-festareita ajatellen kannattaa laittaa vinkkinä korvan taakse tämä mesta, ja varata ajoissa ystäviesi kanssa edullinen ja helppo majoitus kesän rientoihin.
Enemmän tietoja Linnasmäestä heidän kotisivuiltaan
Me yhdistimme tähän viikonloppuun vielä Logomon keikan, ja menimme avoimin mielin kuuntelemaan meille molemmille ihan uutta bändiä. Avarrettiin siis yhdessä maailmaa tänä viikonloppun🤍.

Mukavaa alkavaa talvea  ja  yhdessäoloa❤️!
Elina



maanantai 23. tammikuuta 2023

LUKSUS-LUONNONKOSMETIIKKAA IKÄÄNTYVÄLLE IHOLLE SILÉ COSMETICS

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ @SILÉ COSMETICS

Sisältää alennuskoodin -30%

Sain testiin ihanan luksus-luonnonkosmetiikkaa sisältävän ihonhoitopakkauksen kokkolalaiselta yritykseltä nimeltä Silé Cosmetics. Yrityksen ihonhoitotuotteet ovat saaneet innoituksensa Skandinavian puhtaasta luonnosta.Tuotteita ei testata eläimillä, eikä niissä ole mitään eläinperäisiä ainesosia. Silé Cosmetics on FI Naturan sertifioitu sarja, eli tuotteiden laatua, luonnonmukaisuutta sekä alkuperää valvotaan jatkuvasti. 
Posti toi minulle Sile Cosmeticsin täydellisen lahjapakkauksen, jonka jo ylellinen ulkokuori kätki sisäänsä ihon kuivaharjaukseen soveltuvan harjan, tyrni-kuorinta-aineen sekä koivunmahla-karpalo kosteusvoiteen. 

Silé Cosmetics Ritual pitää sisällään neljä vaihetta: Joka toinen päivä kuivaharjataan ja joka toinen päivä kuoritaan ihoa; välipäivinä sitten kosteutetaan. 
STEP 1 Kuivaharjataan joka toinen päivä ennen peseytymistä. Kuivaharjaus kiinteyttää ja stimuloi kollageenin tuotantoa, mikä estää ihon ennenaikaista vanhenemista. Kuivaharjaus tehostaa ihon pintaverenkiertoa ja irroittaa kuolleita ihosoluja. Säännöllisellä käytöllä voidaan saada näkyviä tuloksia selluliitin hoidossa. 
STEP 2 Levitään kosteusvoide puhtaalle, kuivalle iholle. 
STEP3 Kuoritaan iho joka toinen päivä. Samana päivänä ei kuivaharjausta ja kuorintaa saanut tehdä.
STEP 4 Levitään kosteusvoide pesun jälkeen puhtaalle ja kuivalle iholle. 
Kuivaharjauksen hyödyt tietää jokainen eli harjaus tasoittaa ihoa, parantaa ihon pintaverenkiertoa ja vahvistaa lymfan kulkua sekä häivyttää selluliittia. Harjaus aloitetaan aina alhaalta ylöspäin kohti sydäntä ja edetään pyörivin liikkein. Harjaus stimuloi myös omaa kollageenin tuotantoa.
Ensimmäisen kuivaharjauksen jälkeisen kuivan ihosolukon määrää ei voi kukaan edes kuvitella! En olisi itsekään uskonut! 

Silé Gold Tyrni on ikääntymistä hidastava kuorinta-aine eli ihan passeli +55v iholle. Se poistaa kuolleet ihosolut uudistaen ihoa. Minulla on aina ollut äärimmäisen pintakuiva iho, ja nyt vanhemmiten se piirre on vain korostunut. Kuorinta-aine on tosi rouhea koostumukseltaan, mutta kun siihen saa käsituntuman niin ihossa tuntuu hyvälle. Ja se todella kuorii ihon ihanasti.

Koivunmahla-karpalovartalovoide sisältää 77% suomalaista koivunmahlaa,joka suojaa ja korjaa vaurioitunutta ihoa. Se sisältää myös hyaluroni-happoa, sheavoita sekä kauraöljyä eli kaikkea ihanaa, mitä vaativa suomalainen iho tarvitsee. Ja mikä parasta, vettä se ei sisällä ollenkaan! Puhtaalle iholle se imeytyi tosi nopeasti jättäen iholle ihanan tunteen ja tuoksun. 
Olen nyt käyttänyt tuotteita runsaan viikon, ja huomaan jo nyt eron ihoni kunnossa. Kuiva, suomuinen ihosolukko varsinkin reisissäni on poissa, ja terveennäköinen iho on tullut tilalle.
Tämä tuotesarja onkin ratkaisu atooppiselle ja kuivalle iholle.
Laitan todella paljon painoarvoa tuotteiden luonnollisuudelle ja kotimaisuudelle, ja vaakakupissa painaa myös eläimillä testaamattomuus.

Jos olet kiinnostunut kokeilemaan tätä huipputuotesarjaa, käytä tilatessasi
koodia ELINA30 . Saat 30% alennuksen tilaamistasi tuotteista.

Want to translate the text in english?