keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

LEIPOMISEN IHANUUS





Suolaista ja makeaa


Kun lapset olivat pieniä, leivoin aktivisesti joka päivä: sämpylöitä, leipää ja makeita kakkuja ja piirakoita  kahvipöytään. Monilapsisessa perheessä 1990-luvun lama-aika opetti ottamaan käyttöön kaikki mahdolliset keinot rahan säästämiseen, ja leipominen oli yksi niistä. Pakon sijasta leipomisesta tuli kuitenkin vähitellen elämäntapa, ja kotilämpimäisiä on meillä aina arvostettu todella korkealle.

Itse mieluummin leipoisin ja nautiskelisin suolaisia piirakoita, mutta muu perhe on enemmän makeiden perään. Vanha kunnon 70-luvun klassikko, iso lihapiirakka uunipellille ei petä koskaan. Muistan jo pienenä tyttönä äitini valmistaneen sitä, ja kuinka hyvältä se jo tuolloin maistuikaan.
Perheen kokoontuessa yhteen kaikki tietävät aina saavansa jotain hyvää. Tällä kertaa valitsinkin suolaiseksi juuri varman ja helpon, mutta herkullisen lihapiirakan.
Siihen tulevan pohjan voi toki tehdä itsekin, mutta minä menin helpoimman kautta ja ostin kaupasta kaksi valmistaikinaa.

LIHAPIIRAKKA

   
       2 kpl sulanutta valmisvoitaikinaa
       2 kpl  kananmunaa (raakana)
       3 dl puuroriisiä, jotka keität 5dl vettä + 1tl suolaa
       hienonnettua sipulia, jonka kuullotat öljyssä
       500-600 g jauhelihaa, jonka maustat mieleiseksesi paistamisen jälkeen

Toisesta voitaikinasta kaulit pohjan ja toisesta kannen piirakallesi. Sekoita kulhossa keskenään keitetyt riisit, paistettu jauheliha, sipuli ja raa'at kananmunat, ja kaada seos pohjan päälle tasaisesti. Nosta kansi päälle ja taita ylimenevät reunat pohjan alle. Voitele munalla ja pistele piirakka kauttaaltaan, ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
                             

Etsiessäni jotain pientä makeapala-ohjetta, törmäsin seuraaviin cup cake-muffinsseihin. Ohje tuntui yksinkertaiselta eikä sisältänyt mitään erikoisia ainesosia, joten pitihän sitä kokeilla. Ohjeesta piti tulla 12 normikokoista muffinia, mutta minun leivonnaiseni ovat aina kokoa large, joten näitä tuli vain kuusi.

CUP CAKE-MUFFINIT

     120g vehnäjauhoja
     140g sokeria
     1,5 tl leivinjauhetta
     ripaus suolaa
     3 rkl pehmeää voita 
     3/4 tl vaniliinisokeria
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Mittaa kaikki edellämainitut aineet kulhoon ja sekoita seos tasaiseksi. Jatka sitten taikinan valmistusta nesteiden lisäyksellä
     120 ml maitoa
     1 muna
Sekoita maito joukkoon vatkaimella  ja lopuksi muna. Vatkaa seos tasaiseksi, muttei liikaa. 
Lusikoi seos vuokiin 2/3 verran ja paista, kunnes ovat kullanruskeita (noin 20min). Jäähdytä. Valmista sillä aikaa kuorrutus.
     250 g tomusokeria
     5 rkl pehmeää voita
     2 rkl maitoa
     0,25 tl vaniliinisokeria
     koristeluun jotain, mitä kaapista löytyy
Vatkaa voi ja tomusokeri, kunnes ovat tasaisesti sekaisin ( seos jää kuivaksi). Lisää maito+vaniljasokeria teelusikallinen kerrallaan ja kun seos on tasaista, vatkaa sitä vielä noin viisi minuuttia, kunnes se muuttuu ilmavaksi.
Pursota tai levitä jäähtyneiden muffineiden päälle ja koristele mielesi mukaan.

JA SITTEN NAUTITAAN PARHAASSA SEURASSA ❤


(Alkuperäinen ohje The Hummingbird Bakery keittokirjasta)
                           

                                           

torstai 23. huhtikuuta 2020

VIHDOIN KEVÄTTÄ ILMASSA


Auringonpaistetta ja lämpimiä päiviä

 

Vihdoinkin sateen pieksemät päivät ovat takana, ja aurinko hellii meitä tämän kummallisen koronakevään keskellä. Ensimmäinen lomapäiväni oli täydellinen sään suhteen, joten minä haravoin pihaa täynnä tarmoa, vaikka tiesinkin edessä olevan vielä yksitoista päivää lisää, jotka saisin kuluttaa itse valitsemallani tavalla. Mieheni loma nimittäin päättyi samana päivänä kuin omani alkoi. Vaihtoehtoja  puuhailuun kyllä löytyisi, ja kaikki linkittyvät pihamaahan: kukkamaat, kasvihuone, kasvimaa, rantakaislikot ja monet, monet muut projektit odottavat tekijäänsä, joten ei tämä loma edes tulisi riittämään kaikkeen.

Meren äärellä asuvat ihmiset tietävät kyllä, että merituuli heräilee vasta aamupäivän kuluessa. Täällä saaristossa tuuli nousee vähän jälkeen kymmenen ja aina, kun meillä on luppoaikaa, niin ennen tuulennousua tyyni meri käytetään hyväksi  hermoja lepuuttavaan souteluun lokkien, hanhien ja joutsenten ääniä kuunnellen ja maisemista nautiskellen.  Veneen kokkaan liplattava vesi, tyyneen vedenpintaan heijastavat kuvajaiset ja vain luonnon omat, aikaansaamat äänet saavat kireimmänkin ihmisen vetämään syvään henkeä ja rentoutumaan.
                                                   

Yleensä rentukat puhkeavat kukkaan äitienpäivän kunniaksi ja värjäävät rannat häikäisevän kirkkaan keltaiseksi. Nyt rentukkamättäitä näkee jo siellä täällä, kiitos aikaisen kevään ja lämpimien säiden. Olemme saaneet myös viime päivinä kuulostella aivan uudenlaista äänimaailmaa. Ilmeisesti muuttomatkalla ollut kaulushaikara pysähtyi muutamiksi päiviksi ruovikollemme ja puhalteli yötä päivää kumeaa viestiään ilmoille. Sen ääni toi tummuviin iltoihin mystisen tunnun ja nyt sen hiljennyttyä, sitä on jäänyt jotenkin kaipaamaan.

                                                     
    


maanantai 13. huhtikuuta 2020

PALUU ARKEEN


                     

  Ryhtiliike

 

Pitkät pääsiäispyhät on tältä vuodelta  vietetty. Muina vuosina pääsiäinen on merkinnyt leppoisaa  yhdessäoloa ja hyvää ruokaa, iloa, naurua ja kevään odotusta. Tämä kevät ja pääsiäinen 2020 jää varmasti kaikkien mieleen erilaisena ja ehkä hieman pelottavanakin. 
Koronasta huolimatta saimme pääsiäislounaalle yhteisen pöydän ympärille kaikki lapsemme ja lapsenlapsemme; ainoastaan äitini ja appivanhempani joutuivat kotikaranteenin vuoksi jättämään  joka vuotisen pääsiäisperinteen väliin, ja se oli surullista.

Normaalisti pitkät vapaat mahdollistavat vierailut ja leppoisat illanistujaiset ystävien kanssa, mutta nyt on täytynyt keksiä itse itselleen tekemistä. Vaikkakin hienot ilmat ulkosalla ovat edistäneet pihan haravointia ja kukkamaiden siistimistä ja kävelylenkkejä on tullut tehtyä, niin täytyy kyllä tunnustaa, että  liikunta on jäänyt kovin vähäiselle. Myös iltaisin telkkaria katsellessa on siemailtu lasillinen viiniä ja naposteltu yhtä sun toista  epäterveellistä. Ja vaikka ei vaakaan nousisikaan niin painonnousun huomaa kyllä kiristävänä housunvyötärönä.

Valtiovalta kehoittaa kaikkia, jotka pystyvät työnsä puolesta tekemään etätöitä jäämään kotiin. Itse en pysty niin tekemään, koska olen asiakaspalvelutyössä. Työhön on mentävä ja hyvä niin, koska se kuitenkin tuo taas ryhtiä päiväjärjestykseen ja varsinkin ryöstäytyneeseen napostelusyömiseen. 

Nyt ajattelin ottaa käyttööni monipuolisesti Forever Living Productsin valikoimiin kuuluvan Forever Ultra Shaken. Se on soijaproteiinivalmiste, joka sisältää samoja kasviaineita kuin ruis eli sillä on samoja hyviä terveysvaikutuksia. Samoin soija sisältää kaikki aminohapot, mikä tekee siitä kaikkein monipuolisimman kasviproteiinin. Ultran sisältämää soijaa ei ole geenimanipuloitu, minkä takeena on Kocher-sertifikaatti.
                                                   

Ultraa voi käyttää todella monipuolisesti, ja siksi siitä on tullut suosikkini.  Täällä Porin seudulla on vielä muutamia liikuntapaikkoja avoinna, joita voi yhä halutessaan hyödyntää. Ultra käy proteiinilisäksi ennen tai jälkeen treenien; makuasia milloin, kunhan ottaa.  Ateriankorvikkeena se on aivan huippu, koska sillä voi korvata kaksi ateriaa päivässä. Se sisältää ateriaan tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet, ja proteiinia yhdessä annoksessa on 23g eli se vie kyllä näläntunteen mennessään. Ja mikä ihaninta; se on maidoton ja gluteiiniton! Siitä saa myös herkullisia välipaloja. Ajattelin laittaa niistä reseptivinkkejä tähän muutaman.
                                               

                                                       BANAANILETUT

                                              2 banaania
                                              3 kananmunaa
                                              1 mitta Ultra Chocolate
             Pamixilla aineet sekaisin, pannulla paisto miedolla lämmöllä.
                                        

                                                    TUOREPUURO

                                            1 dl kaurahiutale
                                            1 rkl Chia-siemen
                                            1 mitta Vanilla Ultra
                                            2 dl mantelimaito/vesi
           Yli yön jääkaappiin tekeytymään, marjojen kera tarjottavaksi.

                                                  VANILIJAJOGURTTI

                                             3 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
                                             1 mitta vanilija Ultraa
                                        oman maun mukaan pähkinöitä ja marjoja

                                           

                                               KOOKOS-BANAANIVOHVELIT

                                            300 g banaania
                                            1,5 dl kaurahiutaleita   
                                            1,5 dl kookoshiutaleita    
                                             2 tl vanilijasokeria                             
                                             1 mitta Ultraa
                                             4 munaa

             Pamixilla kaikki aineet sekaisin, paista vohveliraudalla ja nauti marjoilla ym

          

Tämä proteiinijuoma maistuu todella herkulliselle ja se on myös monikäyttöinen. Jos haluat siitä enemmän tietoa niin poikkea sivulle    https://460000635731.myforever.fi/store/product/470

Emme kukaan voi tietää, kuinka kauan tämä poikkeustila tulee kestämään, mutta omasta kunnosta ja terveydestä huolehtiminen on jokaisen oma tehtävä. Tänään on hyvä päivä, ehkä päätös on parempi tehdä tänään kuin huomenna; huomisen murheista kun ei koskaan tiedä. 





lauantai 4. huhtikuuta 2020

MITEN TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ SELVITÄÄN?

 Selviytymissuunnitelma



Vanha kliseinen sanonta, elämä jatkuu, kalskahtaa korvaan ja tuntuu erityisen julmalta nyt, kun ihmishenkiä menetetään ja Suomi on poikkeustilassa. Kuitenkin siinä piilee vinha totuus. Tämä viheliäinen virus saapui kiusaksemme ja piinaa meitä täällä aikansa, kunnes se menettää voimansa ja laantuu. Sen kestosta emme vain vielä tiedä, ja se meidän on hyväksyttävä ja sopeuduttava tilanteeseen. Aikanaan se kyllä häviää täältäkin. 

Korona vaikuttaa meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella; kukaan ei voi siltä välttyä. Se ärsyttää, vihastuttaa, ahdistuttaa, lamaannuttaa. 2000-luvun ihminen ei ole tottunut henkilökohtaisen reviirinsä kaventamiseen ja elämänsä rajoituksiin, ja sitä voi olla vaikea hyväksyä ilman vastarintaa.  Kuitenkin se, miten tästä kaikesta selviydytään riippuu vain ja ainoastaan meistä itsestämme.

Pitäisi oppia olemaan kiitollinen niistä asioista, joita on jo saanut, eikä mietiä rajoituksia ja kieltoja. Mieti hetki, mikä elämässäsi on hyvää. Näillä asioilla on vahva yhteys onnellisuuteesi ja hyvinvointiisi, eikö olekin? Kiitollisuutta pidetään myös vastavoimana negatiivisille tunteille, kuten  kateudelle.
Asia helpottuu, kun aloittaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa ja kirjoittaa ylös sen lehdille kerran viikossa 3-5 asiaa, joista tuntee kiitollisuutta. Ne voivat olla isoja tai pieniä asioita, mutta kirjoittaa ne ylös siitä huolimatta. Tätä kannattaa jatkaa tarpeeksi kauan, jotta siitä tulee rutiininomaista.
                                                   

Katseet tulee suunnata tulevaan ja ajattella sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. On ollut hulvatonta lukea facebookissa ihmisten päivityksiä siitä, mitä he ensimmäisenä tulevat tekemään, kun rajoitukset poistuvat ja vapaus koittaa. Negatiivisten asioiden vatvomisen sijaan tulisikin pitää yllä oikeanlaista suhtautumista asiaan. Myönteinen elämänasenne onkin taitolaji ja kaikkien opeteltavissa. Positiivisuus ei ole sitä, että kaikki on ihquu ja leijutaan pilvissä. Pitää ymmärtää, mihin kaikkeen voit vaikuttaa ja hyväksyä se.

Kun arjessasi kohtaat positiivisia asioita tai ihmisiä niin kirjoita ne asiat lapulle ja pudota ne isoon lasipurkkiin tai kulhoon. Ota purkki käyttöön vuoden alussa, ja kun vuosi vaihtuu uuteen on mukava lueskella menneen vuoden positiivisia asioita. Huomaatkin, että vuotesi oli tulvillaan ihania asioita.                                                     

Nyt, kun kaupungit ovat käytännöllisesti katsoen laittaneet julkisten paikkojen ovet kiinni niin ihmiset ovat löytäneet tiensä takaisin luonnon helmaan. Puistot ovat täyttyneet kävelijöistä ja lenkkipolut kuntoilijoista. Ainoa paikka, missä voit sopia tapaavasi ystäviäsi on taivasalla. Korona nostaa monien ihmisten stressitasoja, ja se taas aikaansaa  fyysisiäkin oireita. Kävely metsässä laskee verenpaineet ja nostaa onnellisuustasoja. Luonto tekee hyvää mielenterveydelle, sen me tiedämme kaikki. Oleskelu tuulisella rannalla aaltojen kuohuja tuijotellen rauhoittaa lataamaan akkuja, ja tuuli tyhjentää pään ylimääräisistä ajatuksista.  Luojalle kiitos on kevät: päivät pitenevät ja ilma lämpenee.
                                                  

 PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI!   Meidän pitää etsiä asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi ja sitten päättää jakaa onnellisuutemme niiden kanssa,  jotka todistavat meille olevansa sen arvoisia.




Want to translate the text in english?