tiistai 7. marraskuuta 2023

SALAKAVALA BORRELIOOSI

Mennyt kesä oli katastrofaalinen punkkikesä! Tällaista punkkien eli puutiaisten vyöryä en muista ikinä olleen tänä 30-vuoden aikana, minkä olemme täällä saaristossa asuneet.

Minä olen toki ollut aina meidän perheessä se, jonka kimppuun puutiaiset ovat hyökänneet. Jo silloinkin, kun lapset olivat pieniä, ja kirmasivat puolialastomina pihalla, minä nypin itsestäni punkkeja, eikä lapsissa ollut ainuttakaan.
Puutiaiset rakastavat lymytä pitkässä ja kosteassa heinikossa. Minä taas vihaan pitkää heinikkoa, koska en halua ajaa ruohonleikkurilla sinne piiloutuneiden  sammakoiden päälle. Tein sen kerran, ja kuulen vieläkin sen pikku-raukan karmean kirkunnan korvissani. Kyllä, sammakot kirkuvat tuskissaan. Siitä tuli minun pitkäaikainen painajaiseni.

Mutta niin tuli tämän kesän punkeistakin.
Kahdeksantoista punkkia mieheni nyppi ihostani irti toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Ja viimeinen, syyskuun 3. päivä irroitettu punkki tartutti minuun sitten borrelioosin. 
Mieheni sairastui flunssaan syyskuun alussa, ja luulin saaneeni häneltä tartunnan. Olin huonovointinen, ääneni katosi, minulla oli kova yskä, jokapaikan särkyjä ja järjetön väsymys. Niin kuin oli miehellänikin. Kähisin ja yskin parisen viikkoa, kunnes huomasin 12cm rinkulan kyljessäni, ja lopulta ymmärsin yskän. Siinä vaiheessa jo koko kroppaa kutitti,  ja  jalkoihin oli noussut outoa ihottumaa.  Parin viikon ab-kuurin jälkeen yskin yhä, ja ihoa saa raapia aina mennen tullen. Isot nivelet oireilevat yhä; pahemmin öiseen aikaan.

Olen minä aiemminkin borrelioosin sairastanut, mutta paljon lievemmin oirein.
Tiedä sitten, mikä hybridi tämänvuotisen taudin on aiheuttanut. Tämän vuoden valtava punkkien määrä selittyy ehkä peurojen ja supikoirien määrän lisääntymisellä sekä jatkuvalla satamisella eli kosteudella. Ja kyllähän minussakin täytyy jotain/joku juttu olla, miksi puutiaiset "valitsevat" minut, eikä esim miestäni, joka poimii marjoja ihan vieressäni.
Rakastavatko puutiaiset sinua vai 
lähimmäistäsi❤️?

Mukavaa viikkoa
        Elina❤️


sunnuntai 5. marraskuuta 2023

MINILOMA TURUSSA LINNASMÄKI

Oletko koskaan vieraillut Turun Linnasmäessä? Minäkään en ollut; en edes kuullut paikasta ennen marraskuun ensimmäistä viikonloppua, mutta nyt tiedän ja tunnen paikan. 
Kiitos, Linnasmäki tästä mahdollisuudesta!

Hotelli/hostelli Linnasmäki sijaitsee vain 4km Turun keskustasta, joten jos etsit edullista ja viihtyisää majoituspaikkaa keskustan tuntumasta niin Linnasmäki on sinua varten.
Meidän kahden hengen huoneemme oli iso ja viihtyisä, ja siellä oli vielä tarvittaessa  kolmaskin vuode käytettävissä.
Myös lapset oli otettu huomioon omalla leikkinurkkauksella, ja hotellin ympäristössä oli lasten turvallista ulkoilla/leikkiä.
Itse laitan paljon painoarvoa nukkumiseen ja sänkyjen mukavuuteen matkustaessa ja yöpyessä eri hotelleissa. Linnasmäessa oli panostettu  sänkyihin, tyynyihin ja peittoihin, ja uni tuli silmään nopeasti. Plussana mainittakoon, ettei huoneen ulkopuoleltakaan kuulunut ylimääräisiä ääniä.
Aamupala kuuluu hotellihuoneiden hintaan, ja se oli monipuolinen ja maistuva. Tarjolla oli paljon kaikkea minun makuuni: mm. puuroa, vihanneksia, hedelmiä, rasvattomia leikkeleitä ja tuotteita, jogurttia ja granolaa.
Myös erityisruokavaliot oli huomioitu, ja löytyipä vielä vegaanisiakin tuotteita.
Ensi kesän Muumimaailma-vierailuja tai esim.  DBL-festareita ajatellen kannattaa laittaa vinkkinä korvan taakse tämä mesta, ja varata ajoissa ystäviesi kanssa edullinen ja helppo majoitus kesän rientoihin.
Enemmän tietoja Linnasmäestä heidän kotisivuiltaan
Me yhdistimme tähän viikonloppuun vielä Logomon keikan, ja menimme avoimin mielin kuuntelemaan meille molemmille ihan uutta bändiä. Avarrettiin siis yhdessä maailmaa tänä viikonloppun🤍.

Mukavaa alkavaa talvea  ja  yhdessäoloa❤️!
Elina



Want to translate the text in english?