torstai 23. tammikuuta 2020

PÄIVÄT PITENEVÄT



                              Auringon voima

Talvikuukaudet

Miten ihanaa onkaan ollut huomata näinä muutamina aurinkoisina päivinä, että sekä oma että  muiden vireystila on alkanut nousta?  Ihmiset ovat iloisempia ja pyrkivät ulkoilmaan sen pienen hetken ajaksi, kun aurinko on esillä. Alassatava lumi sulaa aina samantien ja pakkasesta ei ole tietoakaan; kuinka ihanaa on ollut kulkea koko "talvi" syysvaatteissa ja lenkkareissa.  Vaikka tiedetään, että jonkunmoinen talvi on vielä tulossa niin se ei kuitenkaan voi kovin kauaa kestää.
Eihän voi? 


Kevättä rinnassa

Poiketessani erääseen paikalliseen myymälään ja saatuani itseni vihdoin irti alennusjoulukoristesteista (heikkouteni) niin huomasin, että liikkeeseen oli myös jo tuotu kukkamullat ja kevään siemenpussilajitelmat (toinen heikkouteni). Ostin jälleen siemenpusseja, vaikka kotoani löytyy niitä lähes yhtä paljon kuin niitä oli samaisessa myyntihyllyssä. Mullat pyrin vaihtamaan kukilleni joka vuosi, jotta ne jaksaisivat ilahduttaa kukinnallaan. Viherkasveja meillä kotona on enää parisenkymmentä ja ne jaksan kyllä hoitaa. Vanhaan hyvään aikaan niitä oli puolisen sataa, enkä yhtäkään voinut heittää pois, koska kaikilla oli oikeus elää. Onneksi järjen ääni jossain vaiheessa kuitenkin voitti. 
Kunhan odottelen runsaan kuukauden niin saan upottaa ostamani kurpitsan ja meloonin siemenet multaan ja odottaa kasvun ihmettä yhdessä kissani kanssa. Kunhan se vaan malttaisi pitää käpälänsä pois mullasta edes tänä vuonna. 

                                                       


                                

tiistai 14. tammikuuta 2020

PIMEÄ VUODEN AIKA





                                   Rannikon talvi

Avoin meri

Ikkunasta katsottaessa eteen piirtyy myrskyävä meri isoine aaltoineen ja vaahtopäineen. Vaikka ollaankin saariston suojassa niin meri myllertää. Puuskittainen tuuli tanssittaa ruskeaa kaislikkoa edestakaisin ja puut kurottautuvat kohti maanpintaa, kunnes seuraava puuska vie ne taas takaisin yläilmoihin. Sadetta odotellaan. Taas.
Sulana pysynyt meri on jättänyt tänne rannoille jonkun verran vesilintuja mm sorsia ja joutsenia. Ennen ensimmäisiä pakkasia niiden tasaisen ihana  kaakatus ja trumpettimaiset huudot kuuluivat muutamien metrien päästä kaislikon takaa, mutta rantojen jäädyttyä ne siirtyivät kauemmas sulille. Yhä ne kuitenkin ovat siellä jossain. 
Jäätön meri mahdollisti monelle unelmiensa mökkijoulun vieton. Paatit puksuttivat ennen joulua kovinkin vilkkaasti. Paattimatka hämärällä talvisella merellä on mieleenpainuva ja  tunnelmaltaan täysin erilainen kuin keskellä kesää. Enää ei yksikään huviveneilijä merellä liiku; kulkupelit on nostettu talviteloille ja kesä on kaukainen haave.

Pimeys

Etelä-Suomessa mitattiin marraskuussa 19 tuntia auringonpaistetta ja joulukuussa vieläkin vähemmän. Nyt alkaneena vuonna aurinko on onneksi paistanut jo kokonaisia päiviä aina silloin tällöin, mikä jo tekee ihmeitä omalle psyykelle ja mielialalle. Ja valoisa aika pitenee päivä päivältä. Erään tutkimuksen mukaan synkkä ja sateinen sää aiheuttaa kaamosoireita 85-90%:lle väestölle eli meitä on monta. Näille kaamosoireille voi kuitenkin onneksi itse tehdä jotain. Jo reilulla 50 eurolla saa kirkasvalolampun tai sarastevaloherätyskellon itseään virkistämään. Ja sitten kun aurinko paistaa ulkona niin ulos siitä nautiskelemaan.

Selviytymissuunnitelma

Pitkät ja pimeät kuukaudet syksystä kevääseen imevät meistä viimeisetkin voimanrippeet jos emme ennakolta mitenkään niihin varaudu. Jokainen tuntee itsensä parhaiten ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä hankalampaa pimeyttä, kosteutta ja kylmyyttä on kestää. Itse käytän läpi vuoden vahvaa D-vitamiinia ja puhtaita ravintolisiä, syön paljon marjoja ja vihanneksia ja yritän liikkua. Nukkumisen tärkeydestä on turha puhua: onnellisia ne, jotka ovat saaneet hyvät unenlahjat. Oma mummuni aina sanoi, että makaaminen on puoliunta ja se lohduttaa. Runsastuva valonmäärä vaikuttaa jo sinänsä piristävästi, mutta mikään ei voita ihanilta ystäviltä saatua positiivista energiaa. Maltan tuskin odottaa seuraavaa kertaa!

                                                                   



torstai 9. tammikuuta 2020

YHDESSÄ VIETETYT VUODET


   

         Minä ja hän

Takana on 36 yhdessä vietettyä vuotta: punainen tupa ja perunamaa, jonka laidalla kasvatettu sipuleiden ym ohella kolme ihanaa tenavaa. Nyt olemme kahden, minä ja hän. 
Jokainen parisuhde käy läpi omat myrskynsä ja karahtaa kiville tietyin väliajoin. Näin jälkeenpäin ajateltuna lähes jokainen myrsky olisi asettunut uomiinsa pelkällä puhumisella jo sen alkuvaiheessa. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä turhemmilta riidat tuntuvat.

Minä

Toista ei voi omistaa, vaikka olisi pujottanut sormuksen siippansa sormeen. Jokaisella on oikeus pitää omat erilliset ystävänsä ja saada niitä lisää omien harrastustensa kautta. Itse en tunne mieheni kaikkia ystäviä eikä hän minun. Ja harrastukset meillä ovat ihan eri maailmoista. Kuitenkin suomme sen toisillemme, koska se on osa "minua". Erilaisina ihmisinä nautimme eri asioista; häntä ekstroverttinä vetää puoleensa ihmiset, kun taas minua kodinrauha ja puutarha.

Me

Pitkä parisuhde ei ole tuurista kiinni, vaan se on muurattu  kestäväksi ilon ja murheen kyynelillä, kovalla työllä ja kompromisseilla. Sitä lujittaa tahto elää ja vanheta yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa, olla ymmärtäväinen ja antaa anteeksi. Joskus pitää pysähtyä miettimään, minkalaista elämä kanssani on elää? Toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Ikä kuitenkin muuttaa kunkin ihmisen persoonaa tuntemaan asioita herkemmin ja yhteiselämästä on tullut leppoisampaa.

Onnellisuus

Elämän onnellisuus ja sen ilot ovat usein varsin pienistä asioista kiinni. Sen vaikeina ja synkkinä hetkinä olisi ollut helppoa heittää kaikki hukkaan tietämättä, mitä elämä olikaan meitä varten suunnitellut. Fatalisti tai en, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa. Ja lopussa kiitos seisoo. Eli onnellinen elämä, joka perustuu rakkauteen, luottamukseen, vapauteen, kunnioitukseen ja toisen arvostamiseen.

                                              

maanantai 6. tammikuuta 2020

TAVOITTEITA TULEVALLE

        

              

            Asetitko tavoitteita vuoteen 2020?

Vaihtunut vuosi saa monet tekemään itselleen turhia lupauksia, joiden kanssa he sitten kamppailevat kuukauden tai kaksi kuvitellen, että uusien tapojen omaksuminen vuoden alussa olisi jotenkin helpompaa kuin muulloin.
Lupaukset ovat usein vain asioita, joita ihmiset haluavat elämäänsä. Tavoitteet sen sijaan ovat selkeitä, saavutettavissa olevia päämääriä.

Miksi tavoitteita tarvitaan?

Jos olet hyvä aloittamaan erilaisia  projekteja tai asioita, mutta et saa niitä koskaan päätökseen niin tavoitteen asettaminen on ensimmäinen askel, joka sinun pitää tehdä. Tavoitteet ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme ja antavat sille selvän suunnan. Ilman niitä emme koskaan saavuta haluamaamme, vaikka olisimme kuinka taitavia. 

Miten asettaa itselleen tavoite?

Jokaiselle tavoitteelle tulee tehdä aikataulu, mikä on tärkeää, koska muuten sen aloittamisen voi siirrää  hamaan tulevaisuuteen.
Alkuvaiheessa tavoite voi tuntua ylitsepääsemättömän suurelta, mutta kun jaat sen pienempiin osiin, välitavoitteisiin, niin määränpääsi ei tunnukkaan enää niin kaukaiselta. 
Ihmiset tavoittelevat erilaisia asioita elämässään. Joku haluaa pudottaa painoa, toinen taas haluaa uuden työpaikan ja jollekulle voi olla  tavoitteena uuden varaston rakentaminen. Yhteistä kaikille kuitenkin on,että pitää olla suunnitelma , millä tavoin siihen päästään.

Aarrekartta/Tavoitekartta/Unelmakartta 

Aarre/unelmakartta on apuväline ja työkalu, jonka avulla voit tuoda elämääsi kaipaamiasi asioita. Sen idea on yksinkertainen: leikkaat lehdistä sinulle tärkeältä tuntuvia kuvia, lauseita sekä sanoja ja teet niistä taulun. Alitajuntamme osaa lukea kuvia, joten ole tarkka, millaisia kuvia tauluusi valitset.
Ennen aloittamista selaile lehtiä rauhassa ja aina, kun näet sinua puhuttelevan kuvan niin repäise koko sivu irti. Älä jää miettimään kuvia liikaa; mene tunteella eteenpäin. Kun sivuja on tarpeeksi niin leikkaa niistä kaikkein ihanimmat kuvat ja liimaa isolle pahville; keskelle kaikkein tärkein ja mieluummin liian vähän kuin liikaa. Koska kartta on sinun niin liimaa siihen myös oma kuvasi. Se on tarkoitettu sinun tavoitteitasi/unelmiasi varten. Sijoita kartta näkyvälle paikalle, katsele sitä ja fiilistele, mutta älä luo siihen liikaa odotuksia eikä paineita.

                              
                                      Joko sinä aiot aloittaa oman tavoitekarttasi rakentamisen?

                                                      



                                         

lauantai 4. tammikuuta 2020

LUPAUS


                                                          

                                Tästä se alkaa!

Ensimmäinen blogini milloinkaan; nyt on sen aika! Lukiovuosina kirjoittelin kyllä jonkun verran itsekseni,mutta sen jälkeen elämä vei mennessään ja muuttui aina vaan hektisemmäksi ja kirjoittaminen unohtui. Nyt elämäni rauhoituttua ja vuosikymmenen vaihduttua ajattelin hetkeni vihdoin koittaneen.
Menneeseen en missään vaiheessa palaa; se on elettyä elämää ja siitä saadut opit on talletettu visusti sydämeen tulevia päiviä varten.  Sen sijaan tulevaisuuden ja elämisen taidon  sekä ilon ja rakkauden koen itselleni tärkeiksi ja voimaa-antaviksi asioiksi  ja toivottavasti ne ovat myös sinulle merkityksellisiä.

                                        Tervetuloa seuraamaan blogiani.
                                                       
                                                   
                                                    
                                                       

        

                                


 

 

                                    

Want to translate the text in english?