Minä ja hän
Takana on 36 yhdessä vietettyä vuotta: punainen tupa ja perunamaa, jonka laidalla kasvatettu sipuleiden ym ohella kolme ihanaa tenavaa. Nyt olemme kahden, minä ja hän.
Jokainen parisuhde käy läpi omat myrskynsä ja karahtaa kiville tietyin väliajoin. Näin jälkeenpäin ajateltuna lähes jokainen myrsky olisi asettunut uomiinsa pelkällä puhumisella jo sen alkuvaiheessa. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä turhemmilta riidat tuntuvat.
Minä
Toista ei voi omistaa, vaikka olisi pujottanut sormuksen siippansa sormeen. Jokaisella on oikeus pitää omat erilliset ystävänsä ja saada niitä lisää omien harrastustensa kautta. Itse en tunne mieheni kaikkia ystäviä eikä hän minun. Ja harrastukset meillä ovat ihan eri maailmoista. Kuitenkin suomme sen toisillemme, koska se on osa "minua". Erilaisina ihmisinä nautimme eri asioista; häntä ekstroverttinä vetää puoleensa ihmiset, kun taas minua kodinrauha ja puutarha.
Me
Pitkä parisuhde ei ole tuurista kiinni, vaan se on muurattu kestäväksi ilon ja murheen kyynelillä, kovalla työllä ja kompromisseilla. Sitä lujittaa tahto elää ja vanheta yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa, olla ymmärtäväinen ja antaa anteeksi. Joskus pitää pysähtyä miettimään, minkalaista elämä kanssani on elää? Toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Ikä kuitenkin muuttaa kunkin ihmisen persoonaa tuntemaan asioita herkemmin ja yhteiselämästä on tullut leppoisampaa.
Onnellisuus
Elämän onnellisuus ja sen ilot ovat usein varsin pienistä asioista kiinni. Sen vaikeina ja synkkinä hetkinä olisi ollut helppoa heittää kaikki hukkaan tietämättä, mitä elämä olikaan meitä varten suunnitellut. Fatalisti tai en, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa. Ja lopussa kiitos seisoo. Eli onnellinen elämä, joka perustuu rakkauteen, luottamukseen, vapauteen, kunnioitukseen ja toisen arvostamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti