MINNE KATOSI IHANA ARKI
Kuinka ihmisen elämä pystyikään muuttumaan kuin taikasauvan heilautuksesta lähes yhdessä viikossa? Ensin kuului huhuja jostain kamalasta, maailmaa mullistavasta pahasta, joka lähestyi hurjaa vauhtia ja yhtäkkiä PAM: se olikin tässä ja nyt! Se lukitsi sinut, perheesi ja koko yhteiskunnan niille paikoilleen määrittämättömäksi ajaksi, ja se pitää meidät jonkinlaisessa otteessaan yhä vieläkin.
Eniten meidän perheessä on kismittänyt harrastustoiminnan jäihin pistäminen koronan vuoksi. Aika usein harrastusten parissa ovat ne parhaat ystävät, joten ystävien näkeminen on myös jäänyt minimiin.Toki netin kautta voi johinkin harrastuksiin ottaa osaa, mutta siitä puuttuu tärkeä ihmiskontakti. Toista ihmistä ja kontaktia hänen kanssaan ei kone voi korvata, ja tänä aikana se tuottaa tuskaa . Onneksi on ihanat työkaverit, joiden luokse meillä molemmilla on joka aamu mahdollisuus palata. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole.
Toisen ihmisen kaipuu; se on käsinkosketeltavissa varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa. He ovat muutenkin elämänsä ehtoopuolella, ja nämä rajoitustoimet lamaannuttavat heidän elämäänsä suunnattomasti. Oma äitini kaipaa eniten lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlastaan, ja voin vain kuvitella, minkälaista arki on suurperheen mummulla, joka on tottunut ihmisvilinään, ja jonka kodissa vallitsee tällä hetkellä totaalinen hiljaisuus. Kuinkahan moni vanhuksista on koronan pelossa totaalisesti linnoittaunut kotiinsa ja unohtanut hoitaa omaa fyysistä ja psyykkistä terveyttään?
Aina tammikuisin joulun jälkeen lehtien otsikot huusivat ihanan arjen koittaneen. Minäkin haluaisin nyt oman ihanan arkeni takaisin: menisin aamulla töihin, töistä harrastuksiin, toisinaan ystävän kanssa kahville, kaupungin kirpputoreja kiertämään tyttärieni kanssa tai hakemaan sisustusliikkeistä vinkkejä omaan kotiin. Haluan, haluan, haluan... Nyt vasta ymmärrän, mitä oikeastaan arjeltani olen aina halunnut: rakkaiden ihmisten kanssa tuiki tavallisia asioita, jotka saavat elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Toki päivät kuluvat myös kotosalla puuhaillen puutarhassa ja kaappeja järjestellen, mutta elämänkirjaan ei jää paljon kirjoitettavaa. Vuosi 2020 jää muistoihimme vuotena, jolloin menetimme paljon, mutta emme saaneet mitään. Ketään meistä, luulen niin. Monen haaveet ammattiin valmistujaisista, konfirmaatiojuhlista ja unohtumattomista häistä piti haudata kyynelten kera. Puhumattakaan hautajaisista, joihin piti valita saattoväeksi vain kymmenen läheisintä omaista.
Vaikka rajoituksia onkin nyt aloitettu purkamaan, ei yksikään valtio voi sanoa olevansa selvillä vesillä koronan kanssa. Rajoja avataan matkailulle, mutta kuka oikeasti uskaltaa vielä matkustaa? Etelä-Amerikka sekä Afrikka ovat virukselle esteetön etenemismaasto, ja aika tulee näyttämään, milloin rokote saadaan markkinoille. Siihen asti on parempi pysytellä kotikonnuilla tai matkailla rakasta Suomen maata ristiin rastiin. Täällä on aina jotain uutta ja kiehtovaa nähtävää.
Aiotko sinä matkustaa tänä vuonna johonkin?
Toisen ihmisen kaipuu; se on käsinkosketeltavissa varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa. He ovat muutenkin elämänsä ehtoopuolella, ja nämä rajoitustoimet lamaannuttavat heidän elämäänsä suunnattomasti. Oma äitini kaipaa eniten lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlastaan, ja voin vain kuvitella, minkälaista arki on suurperheen mummulla, joka on tottunut ihmisvilinään, ja jonka kodissa vallitsee tällä hetkellä totaalinen hiljaisuus. Kuinkahan moni vanhuksista on koronan pelossa totaalisesti linnoittaunut kotiinsa ja unohtanut hoitaa omaa fyysistä ja psyykkistä terveyttään?
Aina tammikuisin joulun jälkeen lehtien otsikot huusivat ihanan arjen koittaneen. Minäkin haluaisin nyt oman ihanan arkeni takaisin: menisin aamulla töihin, töistä harrastuksiin, toisinaan ystävän kanssa kahville, kaupungin kirpputoreja kiertämään tyttärieni kanssa tai hakemaan sisustusliikkeistä vinkkejä omaan kotiin. Haluan, haluan, haluan... Nyt vasta ymmärrän, mitä oikeastaan arjeltani olen aina halunnut: rakkaiden ihmisten kanssa tuiki tavallisia asioita, jotka saavat elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Toki päivät kuluvat myös kotosalla puuhaillen puutarhassa ja kaappeja järjestellen, mutta elämänkirjaan ei jää paljon kirjoitettavaa. Vuosi 2020 jää muistoihimme vuotena, jolloin menetimme paljon, mutta emme saaneet mitään. Ketään meistä, luulen niin. Monen haaveet ammattiin valmistujaisista, konfirmaatiojuhlista ja unohtumattomista häistä piti haudata kyynelten kera. Puhumattakaan hautajaisista, joihin piti valita saattoväeksi vain kymmenen läheisintä omaista.
Vaikka rajoituksia onkin nyt aloitettu purkamaan, ei yksikään valtio voi sanoa olevansa selvillä vesillä koronan kanssa. Rajoja avataan matkailulle, mutta kuka oikeasti uskaltaa vielä matkustaa? Etelä-Amerikka sekä Afrikka ovat virukselle esteetön etenemismaasto, ja aika tulee näyttämään, milloin rokote saadaan markkinoille. Siihen asti on parempi pysytellä kotikonnuilla tai matkailla rakasta Suomen maata ristiin rastiin. Täällä on aina jotain uutta ja kiehtovaa nähtävää.
Aiotko sinä matkustaa tänä vuonna johonkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti