perjantai 15. toukokuuta 2020

KASVIHUONEENI HERÄÄ HENKIIN




Kasvukauden odotusta



Kun nurmikot vihdoin saatiin kauttaaltaan haravoitua ja pihapiirin kukkapenkit  kutakuinkin siistittyä, oli aika ryhtyä tarkastelemaan  rakkaan kasvihuoneeni talvisia kolhuja. Ikää lasisella, vähän alle 10m2 huonevanhuksella taitaa olla jo pian parikymmentä vuotta, mutta vuodesta toiseen se on jaksanut palvella minua ja perhettäni uskollisesti antaen runsaan sadon aina myöhäiseen syksyyn.



Talvisin se toimii varastona ruohonleikkureille, polkupyörille, puutarhakalusteille, työkaluille, kottikärryille ja muille vempaimmille, jotka vaan sisään mahtuuvat, mutta kevätauringon lämpö saa aina riemulla kantamaan tavarat sen sisuksista ulos ympäri nurmikkoa. On myös jännittävää nähdä, miten ruoho-, valko- ja pillisipulit ovat talvehtineet, ja miten syksyllä sinne tänne huiskitut salaatinsiemenet ovat alkaneet itää.



Syksyllä kiskoin ylös kasvihuoneessa kaiken mahdollisen irtoavan kasvijätteen, koska se edistää huimasti kevättöiden aloittamista. Kasvihuoneen ovella on tullut norkoiltua helmikuusta asti, ja suunnittelutyö on ollut käynnissä koko alkuvuoden. Aiempina vuosina olen huomannut, että huone kannattaa keväällä heti ilmojen lämmettyä pestä huolellisesti katosta lattiaan kuumalla mäntysuopavedellä. Silloin pesee pois kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat, ja kun se työ on tehty, saa nauttia  puutarhurointityönsä  tuloksista ja lautasella on  puhtaita ja terveitä kasviksia ja vihanneksia koko kesän.                                                                                            

Tänä keväänä päätimme uusia kasvihuoneen kaikki kasvualtaat. Tulevia vuosia ajatellen tarkoitus on nostaa kasvatusaltaat puolen metrin korkeuteen, jolloin työskentely olisi ergonomisempaa ja selkääsäästävämpää. Onneksi minulla on kätevä ja ihana mies, joka osaa ja haluaa toteuttaa kaikki toiveeni. Nyt odottelen malttamattomana kasvihuoneeni lopullista valmistumista ja ennen kaikkea ilmojen lämpenemistä, jotta voisin istuttaa taimet altaisiini. Kurkut, tomaatit, vesimelonit ja kesäkurpitsat odottavat pääsevänsä muhevaan multaan, jota olen valmiiksi terästänyt  myös turpeella ja kompostilla hyvän alkukasvun varmistamiseksi. Nyt on enää toiveissa lämpimiä loppukevään päiviä ja runsasta auringonpaistetta.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Want to translate the text in english?