lauantai 19. kesäkuuta 2021

SUOMALAINEN JUHANNUS

Juhannus; tuo kaikenkansan valon, yöttömän yön ja keskikesän juhla, on täällä taas tuossa tuokiossa, joten valmistautuminen siihen alkaa olla jo käsillä. Toki ne, jotka olisivat halunneet viettää mökkijuhannuksen veden äärellä ovat jo auttamattomasti myöhässä. Mökkejä ei ole enää ollut saatavilla pitkiin aikoihin. 

Perinteisen juhannuksenviettäjän lista on pitkä. Juhannuksena pitää liputtaa, koska silloin  vietetään myös Suomen lipun juhlaa. Se on ainoa liputuspäivä, jolloin lipun saa jättää salkoon koko yöksi. Lippu nostetaan ylös juhannusaattona klo 18 ja lasketaan alas juhannuspäivänä klo 21. Lipun salkoon hissaamisessa on aina oma viehätyksensä.


Jos haluaa pitää vahvasti perinteistä kiinni niin salaperäisyys ja taikominen ovat aina kuuluneet juhannukseen. Valoisa yö on antanut juhannuksen  juhlintaan mystisiä piirteitä. Itse muistan lapsuudesta serkkuni kanssa keränneeni seitsemän erilaista kukkaa, ja laittaneeni ne yöksi tyynyn alle uniennäön toivossa. Joskus meidän piti hyppiä seitsemän eri aidan yli; ongelmaksi vain  muodostui niin monen aidan löytäminen. Kerran  piti yöllä katsoa kaivoonkin, jotta näkisi siellä tulevan sulhonsa kasvot. Itku tuli,  kun siellä pohjalla näkyikin monta kuollutta sammakkoa.
Jos vanhan ajan juhannustaiat ja uskomukset kiinnostavat niin käy lukemassa niistä. Jos vaikka syttyisi palava halu tänä mittumaarina kokeilla joitakin vanhoja taikoja 

Minun lapsuudessani heti keväisin mökkikauden alussa ryhdyttiin liiterien ja suulien siivoukseen, mistä alkoi sen vuoden juhannuskokon kasaaminen. Joinakin vuosina kokosta tuli suurensuuri, toisinaan taas kokkoa ei saatu aikaiseksi ollenkaan. Pienestä lapsesta kokot tuntuivat aina suurilta,  ja ne olivat upeita. Niiden tarkoitus lienee alunperin ollut pahojen henkien karkoittaminen, mutta meilläpäin saatiin näin turhat roskat nurkista pois. Pitää muistaa, että vielä tuohon aikaan esimerkiksi meret ja joet toimivat likaviemäreinä, ja sinne sai laskea ihan mitä tahansa. Siksi kai välillä kaloilla  oli kolme silmää, tai niillä ei ollut silmiä ollenkaan. 

Se, mikä kautta aikojen on kuulunut juhannukseen ja juhannuksen viettoon on hyvä ruoka ja oma perhe/ystävät. Moni aloittaa uusien perunoiden syönnin juhannuksesta, ja perinteinen mansikkakermakakku kruunaa monen  kahvipöydän. Joulumeny tarjoillaan meillä perinteen mukaan jo ties monettako kertaa. Koti koristautuu kukkasin, ovenpielet saavat pikkukoivut kylkiinsä, ja kaikki on valmista vastaanottamaan juhannusjuhlijat. Tämä vuonna meitä on jälleen yksi lisää; kesäkuun 13.pvä syntynyt neitokainen osallistuu elämänsä ensimmäisiin juhannuskekkerisiin. Toivotaan lämpimiä ilmoja ja ikimuistoisia hetkiä. Turvallista ja lämpöistä juhannusta myös sinulle  lukijani ❤❤


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Want to translate the text in english?